pampulamerin uusi “Joko tai” -single pureutuu tuoreen ihmissuhteen raastavaan epävarmuuteen
Pop-tulokas pampulameri julkaisee perjantaina 22. elokuuta uutta musiikkia. “Joko tai” on syksyllä julkaistavan debyytti-EP:n kolmas single.
“Onkohan varattuina kyynelii
sua varten kymmenii vai sittenkin tuhansii?”
Laulaja-lauluntekijä pampulameri pureutuu uudessa Joko tai -kappaleessaan osuvalla tavalla tuoreen ihmissuhteen aiheuttamaan raastavaan epävarmuuteen. Kappale sai alkunsa artistin silloisen elämäntilanteen inspiroimana.
"Tein biisin, kun olin tosi rakastunut, mutta epävarma siitä, onko suhteella tulevaisuutta. Tuntui, että joko oon löytänyt ihmisen, jonka kaa oon vielä pitkään tai sit tulee kipeä ero”, pampulameri kertoo.
Biisintekoprosessi ja sittemmin deittailun pariin palaaminen on saanut artistin pohtimaan teemaa myös laajemmin. Epävarmuus korostuu nykyajan tapailukulttuurissa valintojen vaikeutena ja määrittelemättöminä hengailusuhteina, situationshipeinä.
“Välillä tuntuu, että nykydeittailu on kuin nettishoppailua. Selataan profiileja läpi kuin tilattavia tuotteita. Etsitään täydellistä tyyppiä, jonka ominaisuudet vastaa etukäteen laadittuja kriteerejä. Sit ei viitsitä sitoutua kehenkään, koska aina voi olla joku parempi vaan yhden swaippauksen päässä. Rationaalisten valintojen keskellä kadotetaan kyky hullaantua toiseen ja nähdä ihmisen syvempi taso pelkkien ominaisuuksien sijaan”, pampulameri pohtii.
Moderniin pop-estetiikkaan ja vahvaan laululyriikkaan nojaava on artisti on tehnyt näyttävän sisääntulon musiikkikentälle. Vuosi sitten julkaistu Heitän sulle pelkkää herttaa -debyyttisingle rikkoi pikavauhtia 20k striimirajan ja viihtyi Spotifyn Uuden suomalaisen musiikin listalla jopa neljä viikkoa putkeen. Kesäkuussa ilmestynyt, ulkopuolisuuden tunteita käsittelevä Nurkassa-kappale puolestaan keräsi runsaasti kiitosta koskettavasta ja rohkeasta teemastaan.
Nyt ilmestyvä Joko tai on kolmas single syksyllä 2025 ilmestyvältä Varpaillaan-EP:ltä, jonka julkaisee Mimmi Label.