Poprock-tulokas ILO saattelee suomirockin kentälle uuden ja raikkaan soundin, jossa yhdistyvät herkkyys ja rosoisuus. Uusi Emt-single on soundtrack kaikkiin hetkiin, jolloin ei tiedä, mitä ajatella – vain että ajattelee liikaa.
"Kirjoitin tämän biisin eräänä kesäisenä sunnuntai-iltana, kun jäin miettimään niitä ihmisiä, jotka olivat tehneet minuun ensikohtaamisella lähtemättömän vaikutuksen. Se tunne on samaan aikaan ihanan kutkuttava ja raastava, kun et tiedä, onko kyseessä elämäsi rakkaus vai näettekö enää koskaan”, artisti itse kertoo.
Kappale imaisee kuulijan mukaansa ajatuslooppiin, joka käynnistyy juurikin unohtumattoman ensikohtaamisen seurauksena. Sellaisista artistin mieleen on painunut etenkin yksi:
"Yksillä kesäfestareilla tuntematon tyyppi tuli viereeni eräällä keikalla, ja katsoimme toisiamme silmiin. En oikein tiedä, mitä siinä tapahtui, mutta pian otimme toisiamme kädestä kiinni ja pussailimme, tanssimme ja lauloimme keikan ajan yhdessä. Kun keikka loppui, vilkutimme toisillemme hyvästit, ja hän katosi yleisömereen. En ole nähnyt häntä sen jälkeen. Silti palaan aina välillä miettimään sitä hetkeä, sillä siinä oli jotain taianomaista."
Artistiura sai alkunsa sairaalasta, biisit syntyivät isän autotallissa
ILO on normeja rikkova, persoonallinen artisti-lauluntekijä, joka surffaa suomenkielisen poprockin uudella aallolla. Hänen musiikissaan popin koukuttavat melodiat ja herkkä tarinankerronta kohtaavat säröisten kitaroiden ja rosoisen laulun voiman.
Hän onkin suomirockin oma Care Bear – lempeä ja helposti lähestyttävä, pehmeä kapinallinen, joka ei pelkää olla avoimesti haavoittuvainen.
ILOn artistiuran tarina sai alkunsa, kun hän joutui äkillisesti sairaalaan. Siellä hän heräsi elämän rajallisuuteen ja lupasi itselleen, että jos vielä joskus pystyisi, hän omistaisi koko elämänsä musiikille.
“Toivuttuani tarpeeksi ja opittuani uudelleen kävelemään, pakkasin koko omaisuuteni pahvilaatikoihin ja muutin isäni luo autotalliin kirjoittamaan biisejä”, ILO kertoo.
Nyt hän on valmis astumaan sieltä ulos ja jakamaan tarinansa.
ILO on julkaissut omakustanteisesti kolme singleä ja työstää parhaillaan tulevaa debyytti-EP:tään, jonka julkaisee Mimmi Label.
Christina Boman
christina@mimmilabel.fi
+358 40 579 0390
Tutustu artistiin tällä sivulla!
Kuva: Milla Ilkamo